What NOT to say..

Lauseita, jotka saa mun niskakarvat (ja keskisormen, nyrkinkin mahdollisesti) pystyyn:


"Sä et edes yritä."
Ei, en tietenkään. Todellisuudessä SÄ et edes tiedä kuinka helvetisti mä yritän joka sekunti tässä elämässä olla ja elää mahdollisimman tasaisesti ja fiksusti. Sä et tiedä miten paljon voimia multa vaaditaan nousta aamulla ylös sängystä ja kuinka helvetin hyvältä se tuntuu, kun joku päivä onkin sellanen, että saan pestyä pyykit - JA ripustettua ne narulle! Ilman, että koko ajan joudun itseäni potkia ja pakottaa. Ja silti sekään ei tosiaan aina riitä. Harvemmin oikeastaan.

"Ootko sä ajatellu, että sun pitäis kokeilla olla ilman lääkkeitä? Ei kuulosta yhtään hyvältä, että joku joutuu vetää jotain LÄÄKKEITÄ tunteekseen olonsa ees vähän normaaliks!"
Ootko sä ajatellu, että mä en olis tässä enää ilman noita lääkkeitä? Mä en kykene hallitsemaan mun tunteita normaalisti kunnolla, lääkityksen avullakin heikohkosti, vaikka yritys on kova. Mun aivojen kemiat ei vaan toimi niin kuin "normaaleilla" ihmisillä. Lisäksi mulla on myös harhoja. Mitä jos mä lopetan lääkkeiden syönnin ja istun lasten kanssa kotona nurkassa/lukkiutuneena vessaan, koska oon aivan 100% varma, että meidän kämppään käveli just sattumalta hetki sitten murhaaja, joka tappaa mun lapset? Entä jos mä kävelen kadulla ja mulle tuleekin yht'äkkiä se tunne, että joku seuraa mua, joku yrittää viedä mun lapset ja ainoo keino pelastautua on juosta vilkasliikenteisen tien yli just NYT? Entä, jos mä jatkuvasti epäilen, että kaikki viestit, joita mun avomieheni saa, on joltain toiselta naiselta? Entä jos mä itken itseni uneen joka ilta, koska olen varma, että mut petetään ja jätetään toisen naisen takia - vaan koska mun mieheni aiemmin päivällä naureskeli jollekin jutulle vaikka FB:ssä? Onko se parempi, että romutan itseni ja muiden elämän sillä, että pelkään ja jatkuvasti epäilen kaikkea ja kaikkia, todellisuutta ja olemista? Pitäiskö mun todella jättää lääkkeet apteekin hyllylle?

"Ota itseäs niskasta kiinni!"
Vedäpä vittu päähän ja kato auttaisko se sua sun ongelmies kanssa! Ai ei oo niin helppoo kun kuvittelis? Älä! Ootko ajatellut, että mä ehkä oon yrittänyt tätä jo miljoonasti? Ootko ajatellut, että se ei oikein onnistu? No koitapa ajatella nyt! Kun sulla on aivan helvetin paska olla ja oikeasti masennus tai muu mielenterveydenhäiriö, sä et todellakaan vaan ota itseäs "niskasta kiinni" ja jatka elämää niin kuin "normaalit" ihmiset. Hajoo pää teihin jurpoihin jotka kuvittelette, että on joku On/Off-katkasin jolla asiat kääntyy paremmaks!

"Sulla on vaan paska asenne."
Sulla on paska asenne ja sä oot täydellisen ignorantti ihminen.

"Mäkin oon ollut TOSI masentunut kerran, mut sit päätin, että en jaksa sitä paskaa enää ja aloin tietoisesti ajattelemaan positiivisemmin kaikesta. Ootko ajatellu kokeilla sitä?"
 Sä et ollut masentunut. Piste. Se ei nimittäin toimi noin. Toinen piste.

"Ei toi oo mikään iso juttu, koita nyt ryhdistäytyä!" (Menee vähän samaan kastiin kuin niskasta kiinni ottaminen..)
Mulle se todellakin ON iso juttu. Aivan sama oliko kyse nyt vaikka siitä, että joskus kolmenkymmenen vuoden päästä mun isä saattaa olla kuollut, vai siitä että astuin muurahaisen päälle - tai vaikka siitä, että pitäis mennä ottaa rokotus ja oon törkeen ahdistunut ja itken ja pelkään. BPD (Borderline Personality Disorder - epävakaa persoonallisuushäiriö, käytän jatkossa tätä lyhennettä sikäli kun muistan :D) vähän niinkun toimii niin, että tunteet, oli ne sulle miten mitättömiä tai pieniä tahansa, koetaan isosti. Suunnattoman isosti. Tai ei ollenkaan. Jonain päivänä musta saattaa kaikki tuntua todella pahalta. Mun mies saa tekstarin ja oon varma, että se vehtaa toisen naisen kanssa ja jättää mut ja vie lapset ja ja ja.. Jonain toisena päivänä samassa tilanteessa jätän koko homman huomiotta. Ja joskus saatan jopa kiusoitella virnuilevalle miehelle, että kenes kanssa sitä oikein sekstaillaan. Mä en voi ennustaa mun suhtautumista. Mun mies ei voi. Kukaan ei voi. Jos mulla on hyvä päivä, se ehkä vähän antaa suuntaa miten mahdollisesti käy. Mut mun mieliala saattaa vaihtua sormia napsauttamalla hyvästä pahaks. Ja sit taas takaisin.


Jos joku ei ymmärtänyt pointtia, koittakaa miettiä sanovanne nuo vaikka syöpäpotilaalle, diabeetikolle, tai muulle tyypille jolla on selvä fyysinen vamma tai sairaus. Ei oikein toimi, vai? Joten miksi toimis tässäkään?

Kiitos, näkemiin.

-S