Uneton Virkkalassa

Meillä on jo jonkun viikon sairasteltu kukin vuorollaan. Pienin on vielä onneksi säästynyt vatsapöpöltä, mutta muut ollaan saatu tuta sen voima senkin edestä. Mulla olisi nyt tiistaina ollut psykan polillekin aika, vaan enhän mä sitä muistanut. Vasta kun L sieltä soitti, välähti kirkkaana mieleen edellinen puhelinkeskustelu. Ehkä mä opin tästä muutaman kympin sakosta jotain. Vaikka enpä tähänkään mennessä ole. En mä sinne tosin olisi tämän taudin jyllätessä lähtenytkään, mutta kyllä nyt peruuttaa pitäisi muistaa. Pöh.

Mulla on ollut Isimiehen kanssa vähän kitkaa tämän sairastelun takia. Mä sairastuin ensin, eikä se oikein tainnut uskoa, että mulla ihan tosissaan oli kurja olla. Olin aika kiehumispisteessä tuon takia. Isimies itse joutui pöpön puremaksi nyt tiistaina ja on ollut ihan kipeä. Raukka, tulee paha mieli toisen puolesta ja haluan niin kovasti hoitaa ja auttaa, helliä ja hoivata. Vaikka juuri vähän aiemmin olisin voinut hirttää koko tyypin munkeloisistaan. Hassua. Mä mielelläni sairastaisin itse meidän perheen kaikki taudit. Vaan kyllä toisaalta tuntuu hassulla tavalla hyvältä olla välillä tarpeellinen muillekin kuin vain vauvalle(:

Simppis ja Umppis<3 Kumma miten tuo pieni poika jaksoi nauraa, vaikka oli oksennustaudissa!

Mulla on ehtinyt tässä olla jopa riitaa ystävän kanssa. Lähti jostain suhteellisen turhasta ja niinhän siinä kävi, että mun tunteet kiihtyi nollasta sataan alta aikayksikön ja piti pakottaa itsensä käyttämään DKT-taitoja, että saan itseni koneelta pois ja nukkumaan ja siten vähän rauhoittumaan. Varsinkin, kun ensin teki mieli vain ladella kirosanoja ja haistatella. Pistää välit poikki. Puolen tunnin päästä oli jo ihan eri fiilis ja aamulla en käytännössä edes muistanut koko hommaa. Tuntuu tosi tyhmältä, että en pysty "pitämään kiinni" tunnetiloista, vaan ne tulee, iskee helvetillisellä voimalla ja häipyy sitten pois antaakseen tilaa toiselle voimalliselle tunteelle. Esko ei ole tietenkään ainoa, joka on saanut tästä kärsiä. Isimies on hieno esimerkki aallonmurtajasta myös. Sekä oma lapsuudenperheeni, Äitihahmo etunenässä.
Sinänsä on ihan kiva, että tunteet on aina voimakkaita. En ole ikinä iloinen, vaan aina tosi iloinen. En koskaan vähän ihastunut, vaan aina ihan täysillä huumaantunut (tosin Isimieheen se on nyt jäänyt, mutta onneksi jaksan vielä siihenkin seota uudelleen ja uudelleen(;). Ja niin edelleen. Vastapainona sitten se, että negatiiviset tunteet on samaa suuruusluokkaa. Mutta viimeaikoina on yllättänyt positiivisten tunteiden määrä suhteessa kurjempiin fiiliksiin(:

Note to self: Pitää yrittää muistaa kirjoittaa teille joku kerta musiikista ja miksi kuuntelen sitä niin harvoin nykyään.

Jos nyt yrittäisi saalistaa Nukkumattia.

Hyvää yötä ja toivottavasti kauniita unia!

-S

Minä: äiti ja epävakaa

Siinäpä se otsikossa on. Minä olen äiti. Ja epävakaa. Olen paljon muutakin, muunmuassa puoliso ja tytär, mutta nämä kaksi ensin mainittua tulevat hyvinkin todennäköisesti näyttelemään pääroolia blogissani.

Tässä blogissa pyrin olemaan avoin ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Haluan kertoa elämästäni epävakaan yksilön silmin. Avata millaista on olla epävakaa äiti ja puoliso. Ja toivottavasti valaa uskoa, että on mahdollista yhdistää nämä kaikki, eikä se ole lainkaan toivoton yhtälö, kuten joskus luulin. Yritän myös olla piiloutumatta epävakauden taakse ja ottaa täyden vastuun sanoistani ja tekemisistäni. Näin tahdon toimia myös muussa elämässä.

Vähän taustaa näin alkuun:
Törmäsin epävakaaseen persoonallisuushäiriöön vasta, kun se minulla diagnosoitiin kaksi vuotta sitten osastohoidossa. Osastolla sain jonkin verran tietoa asiasta ja nivaskan papereita kouraan. Sain ennen kotiutumistani myös lupauksen terapiasta seuraavien vuosien aikana. Saisin käydä epävakaille suunnatun intensiivisen DKT:n (Dialektinen KäyttäytymisTerapia) ja toivottavasti löytäisin ryhtiä elämään ja tunteiden hallintaan.
DKT:n aloitin vuosi sitten tammikuussa ja se loppui toisen lapseni syntymään marraskuun alussa. Terapiasta todella on ollut minulle hyötyä ja aion kertoa siitä vielä enemmän, kun löydän sopivan hetken.(:
Minulla on kaksi lasta, kohta 3-vuotias poika ja viiden kuukauden ikäinen tyttö. Öisin vieressäni nukkuu lasteni ihana isä. Nämä kolme ovat elämäni tärkeimmät ihmiset, minun oma pieni perheeni<3
Mainittavan arvoinen asia on mielestäni myös se, että olen onnistunut hankalasta olemuksestani huolimatta säilyttämään monien vuosien mittaisia ystävyyssuhteita - ja he kaikki jaksavat yhä kiinnostua minusta ja minun elämästäni, vaikka en koskaan ole ollut mikään ihanneystävä. ETSMS<3
Toinen, mistä vielä haluan sanoa on se, kuinka onnellinen olen pienestä tyttärestäni. Ei vain sen takia, että hän luonnollisesti on kaunein ja ihanin pieni Vaava koko maailmassa(;), mutta olen niin kiitollinen että sain juuri tuohon aikaan olla raskaana. Löysin nimittäin aivan mahtavan Facebook-ryhmän lasketun ajan perusteella, enkä voi tarpeeksi kiittää Vaavaa siitä, että päätti tarttua matkaan juuri sillä hetkellä kuin teki. Lokakuiset<3

Toivon, että jaksan ja pystyn katsomaan tämän blogin kirjoittamisen loppuun. Toivon todella, että saan sen itsestäni irti, enkä jätä tätäkin kesken niinkuin niin monia muita asioita elämässäni.

Ja toivon myös, että jaksatte (te kaikki yksi lukijaa :D) vaihtelevaa kirjoitustyyliä, on vielä hiukka hakusessa!

Tuitui,

S